Pilotilla arvokasta tietoa vuokrista ja rakennusten teknisistä arvoista

Blogi / Julkaistu 10.10.2017 / Kirjoittaja Pasi Keskitalo

Pohjois-Pohjanmaa on pilottimaakuntana mukana Maakuntien Tilakeskus Oy:n toteuttamassa projektissa, jossa tullaan määrittelemään rakennusten tekniset arvot ja tulevat vuokrat. Projektin tiedonkeruu aloitettiin ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Pohjanmaan ja Satakunnan kuntien kanssa, ja lisäksi siihen osallistuivat Tampereen kaupunki, Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä ja Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä. Hanke kilpailutettiin ja sitä toteuttaa FCG Konsultointi Oy, joka käyttää hankkeessa kahta alihankkijaa: Rapal Oy ja Tilakonsultit Oy. Tiedonkeruuta laajennetaan heti pilottivaiheen jälkeen kaikkiin Suomen kuntiin.

Kuntiin on lähetetty pilottiin liittyen kysely, johon vastaamisesta pitää vielä muistutella. Pohjois-Pohjanmaan kunnissa on tällä hetkellä maakuntaan siirtyvää toimintaa yhteensä 420 kiinteistössä. Pilotilla saadaan jo tämän vuoden aikana arvokasta tietoa kaikista vuokrakuluista ja teknisistä arvoista. Saatua tietoa voidaan käyttää myös taloussuunnittelun apuna.

Lähiaikoina aloitetaan myös kuntiin ja niiden kiinteistöihin tutustuminen, jotta saadaan yhtenäinen näkemys maakuntaan siirtyvistä tiloista, niiden kunnosta sekä muuntojoustavuudesta.

 

Pasi Keskitalo

Kirjoittaja on Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen kiinteistöt ja toimitilat -kokonaisuuden vastuuvalmistelija.

Jaa blogikirjoitus

  

Jätä kommentti