Ajankohtaista

05.04.2017

Huhtikuun uutiskirje

Väliaikaishallinto muokkaa organisaatiokaaviota

Pohjois-Pohjanmaan liittoon on toimitettu siirtyviltä organisaatioilta ja seutukunnista nimeämisehdotuksia väliaikaishallinnon valmistelutoimielimeen. Annettujen ehdotusten pohjalta ryhdytään käymään neuvotteluja, jotta 13-paikkainen valmistelutoimielin täyttää tasa-arvolain vaatimuksen: kumpaakin sukupuolta kuusi tai seitsemän.
Maakuntahallitus antaa esityksensä valmistelutoimielimen kokoonpanosta 24.4.
järjestettävässä kokouksessa. Sen jälkeen esitys lähtee organisaatioihin hyväksyttäväksi. Mikäli yksikin taho hylkää esityksen, Pohjois-Pohjanmaan väliaikaishallinnon valmistelutoimielimen asettaa valtioneuvosto.

Pohjois-Pohjanmaalle tulee myös poliittinen seurantaryhmä, johon valitaan 11 jäsentä kuntavaalien äänestystulosten perusteella. 11 jäsenen lisäksi kokoonpanoa täydennetään tarvittaessa siten, että puolueista keskustalla, kokoomuksella, vasemmistoliitolla, sosialidemokraateilla, perussuomalaisilla, vihreillä ja kristillisdemokraateilla on kaikilla edustus.
Poliittisen seurantaryhmän lisäksi muodostetaan vielä laaja seurantaryhmä, johon otetaan mukaan uudistuksen kannalta keskeisten sidosryhmien edustus sekä jokaisesta kunnasta vähintään yksi edustaja.
Samalla, kun väliaikaishallinto käynnistyy, sote- ja maakuntauudistuksen nykyiset johtoryhmät ja ohjausryhmät lopettavat toimintansa.

Tekijä tutuksi

Viestintävastaava saalistaa tiedonmuruja – pian myös riistaa

 

Teksti ja kuva Niina Hentilä

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintäpäällikkö Arja Hankivaara puhuu lähes virheetöntä oulua, mutta toisinkin voisi olla. Hän on syntynyt Porissa ja asunut Pellossa ja Kolarissa ennen kuin muutti Pohjois-Pohjanmaalle Vihantiin ja lopulta Ouluun.
Tie Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintäpäälliköksikin on tapahtunut monen mutkan kautta. Hankivaara tuli liittoon työntekijäksi 90-luvun lopussa rahoitustarkastajaksi. Matkan varrella häntä on kutsuttu myös vs. hallintopäälliköksi ja viimeisen 1,5 vuoden ajan viestintäpäälliköksi.
Viime syksynä hän ryhtyi vetämään Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen viestintäryhmää, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Hankivaara kokee käsillä olevan muutoksen viestinnällisesti isona haasteena.
– Suhtaudun positiivisesti muutokseen, mutta niin moni asia on vielä auki, että elämme jossitteluviestinnän aikaa. Emme voi viestiä vielä varmoista asioista.
Jopa aikatauluista on vaikea tiedottaa.
– On tärkeää, että tässä vaiheessa katkaistaan huhuilta siivet. Silloin, kun ei ole mitään viestittävää, myös se täytyy kertoa, että nyt ei ole mitään uutta kerrottavaa, jotta tarinat eivät lähtisi lentämään.
Viestintää tukemaan maakuntauudistukselle on luotu nettisivut www.popmaakunta.fi sekä Facebook- ja Twitter-profiilit. Huhti- ja toukokuussa järjestetään lisäksi kaikille avoimia yleisötilaisuuksia Pudasjärvellä, Oulussa ja Ylivieskassa, joissa halukkaat pääsevät esittämään kysymyksiä maakuntauudistuksen alueellisille valmistelijoille.
Muutoksen keskellä rutiinia Hankivaaran arkeen tuo 4-vuotias Hercules-mäyräkoira, jonka sisäinen kello tietää tarkalleen, milloin on ruoka- tai lenkkeilyaika. Hankivaara nauttii luonnossa liikkumisesta.
– Olen vasta suorittanut metsästyskortin. Tarkoituksenani on vielä joskus saada saalista.
Myös monivuotinen joogaharrastus tyhjentää mielen ja pitää liikkeessä.
– Isovanhemmuus on kuitenkin harrastus numero yksi. Se on valtava voimavara ja suuri onni.

Juttusarjassa esitellään henkilöitä, jotka ovat tekemässä Pohjois-Pohjanmaalla
maakuntauudistusta.

Mikä muuttuu?

TE-toimiston palveluja järjestetään jatkossa maakuntavirastosta

Teksti: Mari Tuomikoski, Marjo Pak
Tuleva maakuntauudistus tarkoittaa työ- ja elinkeinotoimistojen kannalta suurta muutosta. Nykymuotoiset TE-toimistot lopettavat toimintansa 31.12.2018, ja työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle.
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto on yksi Suomen 15 maakunnallisesta TE-toimistosta.
Asiointipaikat sijaitsevat Haapajärvellä, Kuusamossa, Oulussa, Pudasjärvellä, Raahessa ja Ylivieskassa. Lisäksi TE-palveluja tarjotaan kuntien yhteispalvelupisteissä 13 eri paikkakunnalla sekä monikanavaisena palveluna verkon, puhelimen ja kuvallisen etäyhteyden kautta. Laajaan palveluverkostoon sisältyvät myös seudulliset yrityspalvelut sekä alueella toimivat kehittäjäyhtiöt.
 
TE-toimistojen lakisääteisinä tehtävinä on edistää työvoiman saatavuutta ja työllisyyttä, toteuttaa julkista työvoima- ja yrityspalvelua, edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja tarjota yrityspalveluihin liittyvää neuvontaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että TE-toimiston henkilöstö hoitaa monipuolisesti eri taustoilla olevien henkilöasiakkaiden palvelua ja tekee yhteistyötä työnantajien kanssa.
Tehtäväkenttää ovat muun muassa työvälityspalvelut ja asiakasohjaus työllistymistä edistäviin palveluihin, kuten työkokeiluihin ja työvoimakoulutukseen. Työnantajia palvellaan osaavan työvoiman rekrytoinneissa, johon mahdollisia välineitä ovat erimerkiksi palkkatuki tai Euroopan alueella tapahtuva työnvälitys (EURES).
TE-toimistolla on kaksi erikoistumistehtävää, joiden toiminta-alue ylittää Pohjois-Pohjanmaan rajat. Toimisto huolehtii kansainvälisen työnvälityksen koordinoinnista Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueilla. Ulkomaalaisten metsämarjanpoiminnan erikoistumistehtävä on puolestaan valtakunnallinen koordinaatiotehtävä, jossa vastuu on Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolla.

Kasvupalvelulain lopullinen muoto keskeistä uudistuksessa
Jo nykyisellään suuri osa työllistymisen edistämiseen liittyvistä palveluista joko tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa tai hankitaan kilpailuttamalla yksityisiä palveluntarjoajia. Yhteistyöverkostoon kuuluvat muun muassa koulutuksen järjestäjät, yksityiset palveluntuottajat, kunnat, seudulliset yrityspalvelut ja hankkeet.
Mitä uudistus sitten muuttaa?
─ Työ- ja elinkeinopalveluita ohjaavat keskeiset lait ovat vielä luonnosvaiheessa. Varmaa on, että toteutuessaan uudistus avaa nykyistä enemmän yrityksille mahdollisuuksia uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Jatkossa asiakkaat voivat valita laajasta tarjonnasta sopivan palvelun, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston vs. johtaja Mari Tuomikoski toteaa.
Kasvupalvelulain lopullinen sisältö tulee raamittamaan, miltä maakunnan palvelut näyttävät.
TE-toimiston nykyisiä tehtäviä tullaan muutoksessa tarkastelemaan kokonaisuutena uudelleen, ja nykyisiä tehtäviä avataan yhä enemmän markkinoiden hoidettavaksi.
Yksittäisten, kertaluontoisten palveluhankintojen sijaan asiakkaiden palvelussa pyritään hyödyntämään tulosperusteisia, työllistäviä ratkaisuja.
Maakuntauudistus tarjoaa mahdollisuuksia haasteellisessa tilanteessa olevien työnhakijoiden palveluun, koska jatkossa yksi toimija eli maakuntavirasto järjestää työvoimapalveluiden lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kuntoutuspalvelut. Palveluiden yhdistelmät edistävät parhaiten vaikeassa asemassa olevien työnhakijoiden työllistymistä.

Juttusarjassa esitellään maakuntauudistuksessa uuteen maakuntaan siirtyviä tehtäviä.

Tapahtumat

Maakuntauudistuksen yleisötilaisuudet:
Tiistaina 18.4. klo 17–19 Pudasjärvi, hirsikampus, Nyynäjäntie 5
Perjantaina 21.4. klo 12–15 Oulu, pääkirjaston Pakkalan Sali, Kaarlenväylä 3
Etäyhteys Oulun tilaisuuteen: https://liity.oulunkaupunki.fi/ouka.fi/kokous/etakokous.kirjasto/JFG3G492
Torstaina 11.5. klo 17–19 Ylivieska, Kulttuurikeskus Akustiikka, Koulukatu 2