Ajankohtaista

18.02.2019

Muutosjohtamisen valmennusohjelmassa etsitään jälleen työkaluja esimiestyöhön

Laaja joukko Pohjois-Pohjanmaan eri organisaatioiden esimiehiä osallistuu tulevan kevään aikana valmennusohjelmaan, jossa etsitään työkaluja esimiestyöhön muutoksessa. Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetty esimiesten muutosjohtamisen valmennus sai suuren suosion, ja myös kevään ryhmät varattiin pikavauhtia täyteen. Nyt valmennuksia järjestetään Oulussa, Kuusamossa ja Raahessa.

Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa esimiesten muutosjohtamisen osaamista, antaa työkaluja muutoksen läpivientiin ja selkeyttää esimiehen roolia muutostilanteessa. Valmennuskiertue käynnistyi aloitusseminaarilla 21.1., ja ensimmäinen koulutuspäivä pidettiin Kuusamon ryhmän kanssa perjantaina 15.2. Tällöin pohdittiin muun muassa esimiehen roolia strategian arkeen viejänä ja haettiin keinoja strategian osallistavaan jalkauttamiseen ja muutosprosessin yhteisölliseen suunnitteluun.

Kevään aikana tullaan perehtymään esimerkiksi työhyvinvoinnin merkitykseen, esimiehen omaan jaksamiseen ja pohditaan keinoja henkilöstön motivointiin ja sitouttamiseen. Lisäksi käsitellään muun muassa viestintä- ja vuorovaikutustaitoja ja etsitään työkaluja onnistumiskeskeisen kulttuurin rakentamiseen.

Valmennusohjelman toteuttaa POP muutoksen tuki -hanke (ESR) yhteistyössä Intotalo Oy:n kanssa.

Lisätiedot:

Projektikoordinaattori Maria Puotiniemi, etunimi.sukunimi@popmaakunta.fi, p. 040 685 4049

Lisätietoa POP muutoksen tuki -hankkeesta Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.