Ajankohtaista

04.02.2019

Sote-ryhmän 30.1. kokous: Maakunta tarvitsee tutkimustietoa päätöksenteon tueksi

 

Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelua ohjaava sote-ryhmä kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen keskiviikkona 30.1. Kokouksen aluksi vastuuvalmistelija Sirkku Pikkujämsä kävi lyhyesti läpi uudistuksen valtakunnallista ja maakunnallista tilannetta. Uudistuksen lait ovat parhaillaan perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä, ja valiokunnan lausunnon odotetaan valmistuvan lähiaikoina. Lakien hyväksymisen jälkeen myös Popmaakunnan valmisteluorganisaatiota uudistetaan vastaamaan tulevan maakunnan organisaatiorakennetta. Uudistuksen johtoryhmä käsitteli organisoitumista 1.2. kokouksessa.

Ajankohtaiskatsauksen jälkeen kokouksessa perehdyttiin maakunnan tuleviin sote-tutkimustehtäviin. Yliopistosairaalamaakuntana Popmaakunnalla tulee olemaan paljon lakisääteisiä sote-tutkimukseen liittyviä velvoitteita, kun yliopistosairaalan tutkimustoiminnot siirtyvät maakunnalle. Myös sosiaalitieteiden tutkimuksen rooli maakunnassa nousee, ja rahoitus uudistuu.

Popmaakunnan valmistelussa tutkimus nähdään investointina, jonka avulla pystytään tarjoamaan asukkaille laadukkaita, ajantasaisia ja kustannustehokkaita palveluita. Maakunta tarvitsee tutkimustietoa päätöksenteon tueksi, ja sen avulla voidaan myös lisätä terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisten asiantuntijuutta. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tutkimusylihoitaja Merja Meriläisen mukaan maakunnan vahva tutkimuspanos on maakunnalle myös vetovoimatekijä. ”Pohjois-Pohjanmaalla on hyvä mahdollisuus profiloitua edelläkävijänä tutkimus- ja innovaatiomaakunnaksi”.

Jatkovalmistelussa ratkaistavaksi jäävät muun muassa yhteisen tutkimusohjelman ja tutkimustoiminnan organisointi ja rahoittaminen, tulevien OT (osaamis- ja tuki) -keskusten toteuttaminen sekä yhteistyö muiden pohjoisten maakuntien kanssa. Kokouksessa maakunnalle siirtyvistä tutkimustoiminnoista kertoivat Minna Mäkiniemi, Merja Meriläinen ja Leena Pimperi-Koivisto.

Lisäksi käytiin läpi maakunnan tilannekuvaa ja valmistautumista toiminnan ja talouden neuvottelupäiviin. Valtioneuvoston kanssa käytävien neuvottelujen tavoitteena on saavuttaa yhteinen näkemys maakunnan tilannekuvasta, tehtävien järjestämisestä, kustannusten hallinnan kannalta välttämättömistä toimenpiteistä sekä maakunnan rahoituksen riittävyydestä. Tilannekuvaan koottuja tietoja tullaan syventämään koetalousarviossa, jonka valmistelu on parhaillaan käynnissä. Kokouksen lopuksi saatiin katsaus ICT-valmistelun tilanteeseen.

Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran 4.4.

 

Lisätiedot: sote-vastuuvalmistelija Sirkku Pikkujämsä, p. 050 576 8518, etunimi.sukunimi@popmaakunta.fi