Ajankohtaista

09.04.2019

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke jatkaa kehittämistyötään

Pohjois-Pohjanmaalla järjestöt ovat osallistuneet aktiivisesti uudistuksen valmisteluun. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke on tuottanut osallistumisesta raportin Järjestöyhteistyo ja -osallisuus Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelussa. Hanke jatkaa järjestöjen aseman turvaamiseen ja järjestöyhteistyön kehittämiseen liittyvää työtään olemassa olevien maakunnallisten organisaatioiden sekä kuntien kanssa.
 
Järjestöjen rooli hyvinvoinnin, elinvoiman, yhteisöllisyyden ja osallistumisen näkökulmasta on merkittävä erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, kun maakunnan alueella on valtakunnallisesti suurin määrä kuntia ja välimatkat ja eri alueiden erityispiirteet ovat huomattavat. Järjestöt toimivat eräänlaisena tärkeänä liimana integraatiorajapinnassa.

- Uudistusta pohditaan jälleen seuraavan hallituksen johdolla, joten järjestöjen on hyvä olla mukana kehittämistyössä heti ensimmäisistä askeleista alkaen, toteaa muutosjohtaja Marjukka Manninen. Järjestöjen on myös kehityttävä ja löydettävä itsensä ja roolinsa muuttuvassa toimintaympäristössä.

Järjestöedustaja on ollut mukana valmistelun eri työryhmissä ja huolehtinut järjestöjen huomioimisesta erilaisissa valmisteltavissa kokonaisuuksissa, kuten tulevaisuus- ja tilannekuvassa. Järjestöt antoivat ison työpanoksen myös maakunnan strategian valmisteluun ja sote-valmisteluun. Noin 150 järjestötoimijaa osallistui erilaisissa järjestöverkostoissa maakuntastrategian sisällöntuotantoon.

Hanke on tavannut kuntien päättäjiä ja virkamiehiä, kutsunut kuntien järjestöyhdyshenkilöitä säännöllisesti koolle, tukenut kuntia yhdistysiltojen järjestämisessä, kouluttanut kuntiin vapaaehtoisia yhdistysagentteja sekä järjestänyt yhdistyksille maksuttomia palvelumuotoilu-, vaikuttavuus- ja ihimiset.fi –koulutuksia. Yhteistyön myötä kuntiin on nimetty järjestöyhdyshenkilöitä, järjestöjä on kutsuttu säännöllisemmin koolle, järjestöavustusten ja tilojen käytön toimivuutta on kehitetty, järjestöjä on otettu mukaan kunnan hyte-työn kehittämiseen ja kunnat ovat alkaneet aktiivisemmin viestiä kuntalaisille järjestötoiminnasta.

- Kunta-järjestöyhteistyön tukemisen lisäksi jatkamme yhteistyötä nykyisten maakunnallisten organisaatioiden kanssa kytkemällä järjestöt niiden tämänhetkiseen kehittämistyöhön jaluomalla pohjaa sille, että siirtymä seuraavan hallituksen sote-mallin valmisteluun sujuu järjestöosallisuuden ja -yhteistyön näkökulmasta mahdollisimman jouhevasti, projektipäällikkö Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hankkeesta toteaa.